Siikajoki160

Suomessa ei tiettävästi yksikään nainen ole uinut näin pitkää matkaa koskaan aiemmin. 

MIKSI SIIKAJOKI?

Syntymäkotipaikkani on Siikajoen varressa, Paavolan kylässä, jossa olen viettänyt lapsuuteni ja nuoruuteni. Kotirannassa tuli vietettyä välillä tuntikausia joessa plutaten.

TAUSTAA:
Olen aina rakastanut vettä ja uimista. Uinti ei kuitenkaan harrastuksena tullut mieleeni vasta kuin 38-vuotiaana oman lapseni kautta, joka harrasti kilpauintia. Tuolloin ajattelin, että miksen minäkin, ja aloitin uintiharjoitukset yhdessä tyttäreni kanssa Loimaan uimaseurassa. Nopeassa tahdissa opettelin tekniikat, ja pian löysinkin itseni myös kilpailuista. Ja se oli kivaa! Silloin uinti vei minut täysin mennessään.


Halliuinnin ohella innostuin myös avovesiuinnista. Uimakaverini kanssa olemmekin nyt joka kesä seikkailleet ympäriinsä uiden erilaisissa avovesissä systeemillä maps auki, katsotaan missä sinistä, ja sitten lähdetään sinne uimaan.


Uinnin lisääntyessä elämässäni aloin samaan aikaan kiinnostumaan siitä myös lajina enemmän, jonka myötä olen aktiivisesti kouluttanut itseäni uintivalmentajana. Olen nyt valmentanut kilpauimareita jo kohta 5 vuoden ajan. Valmennettaviani löytyy niin seuratasolta aina SM tasolle.

Olen hyvinkin määrätietoinen ja oma persoona. Nyt alanvaihdon myötä olen löytänyt iloni takaisin. Olen yllytyshullu ja tykkään haastaa itseäni ja rajojani. Tämä projekti tekee sen joka suunnalta!! 


Pisin tähänastinen avovesiuintimatkani on 24km. Uin sen historian ensimmäisessä Down Hill Swimissä vuonna 2022. Lisäksi eksoottisiin tapahtumiin kuuluu kahtena vuonna Swim the arctic circle, joka uidaan Suomesta Ruotsiin ajassa taaksepäin keskiyöllä.
Ihmisenä olen sellainen, joka haluaa kokea uutta, heittäytyä ja kokeilla omia rajojaan. Olen myös sen verran jästipää, että minkä päätän, niin sen teen. Olen vahva luonne, positiivinen ja rempseä oma persoona.


Uidessani taannoin tylsää kelaustreeniä yksinäni hallissa, sain päähänpiston ja idean, josta olin heti innoissani. Se, onko se mahdollinen ja toteutettavissa oleva idea ei ollutkaan enää vaihtoehto, koska idea alkoi kiehtomaan minuutti minuutilta enemmän. Päätin siis tutustua kotijokeeni, Siikajokeen. Ja siis koko sen pituudelta, eli uida se päästä päähän (Kajaanin alueelta Pieni-Kaakkuri järvestä Perämereen Siikajoen kunnan alueelle). Matkaa tulee siis 160 km!


Toteutusajankohta on kesä 2025 (heinäkuu). Tarkempi päivä päätetään myöhemmin. 

Tarkoituksena on saada tästä valtakunnallisesti media näkyvyyttä.

TREENEJÄNI JA FIILIKSIÄ VOIT SEURATA YOUTUBE-kanavalla sekä SOME- kanavilla (ig, face, tiktok)

Toiveeni

Voidakseni toteuttaa tämän unelmani ja hullun ideani, ja pystyäkseni harjoittelemaan tempauksen vaatimustason mukaisesti, tulen tarvitsemaan siihen taloudellista tukea. 

Pienyksityisyrittäjänä joudun ottamaan harjoitteluun niin ison siivun viikostani, että toimeentuloni ilman sponsoreita on mahdotonta.

Lahjoitan osan sponsorituloista hyväntekeväisyyteen. Kohde tarkentuu, kun osaan sen päättää. Kuitenkin jotenkin lasten ja nuorten harrastusten tukemiseen se menee. 

Haluatko tukea projektiani? Laita ystävällisesti viestiä  sportintti@gmail.com

Sponsorini näkyvyys eri paikoissa (nettisivuille logo, tiktok, facebook, Instagram, Youtube) neuvotellaan sponsorointihinnan yhteydessä ja päivitetään matkan kuluessa. Näkyvyyden lisäksi voin tarjota tempauksen tukemista vastaan yrityksellenne palveluitani, mm. tyky päiväohjelmaa, rentoutusharjoituksia, ruokavalio-ohjeistusta, jne

Myös ykstiyiset ihmiset, te juuri ketkä luette tätä, voitte projektia tukea Gofundme sivuilla ja sinne pääsette https://gofund.me/c7d7d931

MINUA TUKEMASSA TÄLLÄ MATKALLA